top of page

Hirvelässä on paahdettu kauraa yli 50 vuotta

Oli kerran Onni-niminen muurari, joka tuli tekemään meidän taloon uunia. Ennen vanhaan kodeissa tehtiin talkkunaa itse ja meidän kylällä usein juuri kaurasta. Vahingossa Onni kuitenkin muurasi niin suuren uunin, että siinä sopi paahtaa kauraa myyntiin asti.

 

Tästä syntyi Hirvelän Kaurapaahtimo. Tämä tarina on kestänyt jo pitkälle yli 50 vuotta. Kolmea sukupolvea koskettaneen tarinan aikana Hirvelän uunissa on paahdettu miljoonia kiloja kauraa satojen tuhansien suomalaisten ruokapöytiin.

Nettisivun kuvat pysty.psd_0011_Hirvelan_Uunitalkkunaa_1kg (1).jpg
Nettisivun kuvat.psd_0016_Layer 14.jpg
Talkkuna750gvaalea.jpg

Kaurakuidun edelläkävijä vuodesta 2005

Visio kaurakuidusta alkoi polttelemaan Pekka Hirvelän mieltä jo 1970-luvulla. Sukupolvi myöhemmin Hirvelässä onnistuttiin kehittämään erityislaatuinen 70% kuitua sisältävä kaurakuitutuote.  Hirvelän Kaurakuitunen on kypsä ja sellaisenaan syötäväksi valmis kuitulisä. Sekin valmistetaan suomalaisesta kaurasta. 

 

 Vuodesta 2005 on Kaurakuitunen valloittanut tiensä kymmenien tuhansien suomalaisten ruokapöytiin. Kaurakuitunen on ollut saatavana maamme suurimpien ruokakauppojen valikoimissa pian kahdenkymmenen vuoden ajan.

 

Kaurakuitusesta olemme vuosien aikana saaneet kirjaimellisesti satoja yhteydenottoja asiakkailtamme, jotka ovat kokeneet Kaurakuitusen muuttaneen heidän elämänlaatuaan merkittävästi.  

Nettisivun kuvat pysty.psd_0010_233540 Kaurakuitunen (1).jpg
Nettisivun kuvat.psd_0011_Depositphotos_72263939_XL.jpg
Kaurakuitunen400.jpg

Uuden sukupolven kauratuotteet 2024

Hirvelän valikoimissa on aloittanut markkinoiden ensimmäinen perinteisen kaakaojauheen tavoin käytettävä kaurakaakaojuomajauhe.    Herkullinen  kaurakaakao maistuu niin lapsille kuin aikuisille. 

 

Mikä mahtavinta, Hirvelän Kaurakaakao sisältää 33% vähemmän sokeria ja 148% enemmän ravintokuitua kuin perinteiset kaakaojuomavalmisteet.  Kaurakaakaon sisältämä kuitu on meillä Hirvelässä kehitettyä  kotimaista  kaurakuitua.  Hirvelän Kaurakaakaojauhe sopii  erinomaisesti nautittavaksi   niin perinteisen maidon kuin kaurajuoman kanssa.  Mitä makuun tulee - kuinka ihanasti paahdettu kaakaopapu sekä suomalainen paahdettu kauranjyvä sopivatkin yhteen. Maista ja ylläty!

Kaurakaakao Sininen.jpg
Laatikko1-sininen.jpg

Hirvelän historia

1966

Hirvelän Talkkuna aloittaa toimintansa

1977

Hirvelän tuotteet 

valtakunnallisessa  jakelussa

1978

Hirvelän toinen kauranpaahtouuni valmistuu

1988

Hirvelän ensimmäinen sukupolvenvaihdos

1992

Automatisoitu

pakkauslinjasto

2005

Hirvelässä kehitetään Kaurakuitunen

2023

Hirvelän toinen sukupolvenvaihdos

2023

Hirvelässä kehitetään kaurakaakaojuomajauhe

2024

Hirvelän Kaurakaakaota on saatavana jo pitkälle yli tuhannesta kaupasta

Olipa kerran muurari, jonka nimi oli Onni. Hän muurasi meille vahingossa liian suuren uunin. Pian siellä paahdettiin kauraa naapureille ja kylänmiehille. Muutamia vuosia myöhemmin tuotteita alkoi ilmestymään Keski-Suomen kauppojen valikoimiin. Tuotteita kuljetettiin pitkien työpäivien päälle pakettiautolla itse ympäri maakuntaa.

Hirvelän tuotteet aloittavat valtakunnallisessa jakelussa Keskon valikoimissa. Heti seuraavan vuosikymmenen alussa tuotteet aloittavat myös S-ryhmän kauppojen valikoimissa.

Hirvelän ensimmäinen tuotannollinen kasvuhyppy realisoituu kun toinen kauranpaahtouuni valmistuu. Puulämmitteinen uuni viisinkertaistaa tuotantokapasiteetin ja mahdollistaa kasvun. Unelma kohtuullisen pituisesta työviikosta on hieman lähempänä.

Hirvelän perustaja Pekka Hirvelä jää johtotehtävistä taka-alalle ja antaa ohjakset pojalleen Alpo Hirvelälle. Alpo laittaa ensi töikseen pakkaukset uusiksi. Vuonna 1988 Hirvelän vuosituotanto ylittää 30.000 kiloa vuodessa.

Hirvelässä toiminta kehittyy. Vuonna 1992 investoidaan ensimmäiseen automaattiseen pakkauslinjastoon. Automatisoitu pakkauslinjasto pakkaa työpäivän aikana pitkälle toistatuhatta myyntipakkausta.

Alpo Hirvelä kehittää Hirvelän kuitutuotteen Kaurakuitusen ja sen teollisen mittakaavan valmistusmenetelmän. Kaurakuitunen kasvaa nopeasti Hirvelän liiketoiminnan päätuotteeksi.

Alpo ja Sirkka Hirvelä jäävät  johtotehtävistä taka-alalle ja  neuvonantajiksi seuraavalle sukupolvelle.  Jatkajaksi tulee pitkään elintarvikealalla työskennellyt Olli Särkkälä. Niin kuin Alpo 35 vuotta aikaisemmin Olli ensi töikseeen laittaa pakkaukset uusiksi. Samalla myös Hirvelän valmistuskapasiteettiä kehitetään entisestään.

Hirvelässä kehitetään maailman ensimmäinen perinteisen kaakaojuomajauheen tavoin käytettävä kaurakaakaojuomajauhe. Mikä sopisikaan paremmin yhteen kuin paahdettu ja jauhettu kaakaopapu sekä suomalainen paahdettu ja jauhettu kauranjyvä.

Hirvelän Kaurakaakao aloittaa kaikissa lähes tuhannessa S-ryhmän kaupoissa sekä sadoissa hyvin varustelluissa K-ryhmän kaupoissa. Hirvelän Kaurakaakao on matkalla Suomen toiseksi ostetuimmaksi kaakaojuomajauheeksi.

bottom of page